Wednesday, February 25, 2015

Eduskuntavaalit lähestyy!

Päätin asettua ehdolle Piraattipuolueen riveissä kun kerta pyydettiin. Joka päivä tulee vaalikoneista tietoa sähköpostiin, tulee kyselyitä vaalipaneeleihin, kutsuja haastatteluihin yms. On tää aika rankkaa hommaa! Yhdessä videohaastattelussa olen käynyt ja matkalla menin eksyyn koska mulle oli annettu väärä osoite. En yhtään tykkää olla eksyksissä enkä myöhässä niin meinasin vähän paniikki iskeä. Venäjästä ollaan vissiin huolissaan kun multa kysyttiin kaksi kertaa saman haastattelun aikana onko Venäjä uhka Suomelle. Kai se on jos veli Venäjää ärsytetään kauheesti.

Onneksi kysyivät kannabiksestakin. Sanoin että kannatan laillistamista ja että en usko että se lisäisi päihdeongelmia. En myöskään usko että päihdeongelmia torjutaan siirtämällä olut alkoon. Koko alkon saisi mielestäni pistää nurin,

Onneksi tää kaikki on muutamassa kuukaudessa ohi ja sitten pääseekin pian Nummijärven rannalle rentoutumaan.

Ennen Nummijärveä on kumminkin vielä Hamppumarssien aika! Toukokuun ensimmäisenä lauantaina marssitaan taas, ehkä tällä kertaa jopa täällä Etelä-Pohjanmaalla, jos porukka uskaltaa paikalle!

Monday, March 31, 2014

Suomen Kannabisyhdistys ry ja kevät!

No niin ihmiset! Suomen Kannabisyhdistys on nykyään rekisteröity yhdistys. Taistelua käytiin vuodesta 1991 asti. 

Jäseneksi voi liittyä helposti nettisivuilla (http://www.suomenkannabisyhdistys.org/index.php/sky-info/liity-jaeseneksi ) ja tämä vaatii täysi-ikäisyyttä. Jäsenmaksulla (20e/vuosi) helpotat yhdistyksen toimintaa ja mahdollistat sen että yhdistys voi järjestää kaikenlaista toimintaa. Keväisin järjestämme hamppumarssin Helsingissä ja syksyllä on perinteisesti ollut piknik Suomenlinnassa. Kokouksissa käydään läpi tärkeitä asioita ja niihin jäsenet ovat tervetulleita.

Kansalaisaloite 703 on voimassa vielä Heinäkuuhun asti, muistakaa käydä allekirjoittamassa, senkin voi hoitaa helposti netissä (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703 ), mutta jos haluat allekirjoittaa paperiversion niin siihen on mahdollisuus Tiedostamossa (Viipurinkatu 1 Helsingissä). Olis myös kivaa jos joku haluais lähteä feissaamaan Helsingissä mun kanssa joku viikonloppu esimerkiksi. Aktiivisia jäseniä tarvitaan! Palkkana hyvä mieli!

Aloitetta voi allekirjoittaa myös Tampereen Åbongissa osoitteessa Hämeenpuisto 35 ja Turussa RCM shopissa osoitteessa Rauhankatu 12 A sekä Turun Åbongissa osoitteessa uudenmaankatu 3

Nummirockissa ainakin tulee olemaan mahdollisuus allekirjoittaa paperiversio ja koitan järjestää ison kasan lappuja jos joku muukin haluaa koittaa kerätä allekirjoituksia.

Hamppumarssi järjestetään 3.5 marssi lähtee 14:00 Hesperianpuistosta. Marssilla on myynnissä mm. T-paitoja ja lippiksiä sekä jotain pientä purtavaa. 


Mera

Thursday, January 16, 2014

Kansalaisaloite 703



Kansalaisaloite kannabiksen dekriminalisoinniksi Suomessa.

Aloitteen tavoite on vähentää kannabiksen käytöstä ja käytön torjunnasta aiheutuvia taloudellisia, sosiaalisia ja yksilöllisiä haittoja ja kustannuksia poistamalla rikosoikeudelliset seuraamukset kannabiksen käytöstä sekä omaan käyttöön tapahtuvasta hallussapidosta ja kasvatuksesta. Tavoitteena on myös luoda laissa, käytännössä ja mielikuvissa ero kannabiksen ja muiden huumausaineiden välille, jotta kannabis ei toimisi porttina vahvempiin huumausaineisiin. Lakimuutoksella haetaan myös syrjäytymisen ehkäisemistä ja hoitoon hakeutumisen helpottamista.

Kasvatuksen dekriminalisoinnin myötä pyritään mahdollistamaan kannabiksen yksityinen käyttö ilman yhteyttä muuhun huumausainerikollisuuteen ja siten vähentämään järjestäytyneen ja järjestäytymättömän rikollisuudem kannabiksen myynnistä saamia tuloja sekä rikolliseen välitykseen liittyvää oheisrikollisuutta. 

Nimienkeräys on käynnissä 13.01.2014-13.07.2014 osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703

Wednesday, May 1, 2013

Kansalliset ryyppyjuhlat

Tulipa käytyä ensimmäistä kertaa Helsingin keskustassa pyörimässä vappuaattona. Kavereita oli ihan mahdotonta löytää siitä ihmispaljoudesta.

Oksennusta, roskia, kusta, spray serpentiiniä, hiusvärisprayta joka paikka täynnä.

Kaivopuisto oli ihan täynnä porukkaa. Kaverille soittelin ja koitin selvittää missä siellä hän on. Poliiseiltakin kysyin että missähän täällä on semmoinen paikka. Eipä kauheasti auttanut. Puoli tuntia kun olin kiertänyt puistossa annoin periksi, osaksi myös siksi että viimeisen kerran kun koitin soittaa kaverille niin meni vaan vastaajaan.

Kaivarista kun lähdin, bussikuski sanoi että bussi on menossa etelä-haagaan. Känniset nuoret tunkivat bussiin niin, että se oli ihan täynnä. Eräs tyttö tunki sisään tupakka huulessa. Viereeni istui kaksi tyttöä sylikkäin niin, että itse painauduin ikkunaa vasten. Toinen heistä tööttäili jollain torvella. Kauhea meteli. Kahden pysäkin päästä bussikuski käski kaikki ulos. Kävelin sitten hakaniemeen ja viimeinen järkevä bussi meni ohi. Metrolla sitten menin mellunmäkeen. Metrokin oli ihan likainen, jotain märkää oli lattialla ja osalla penkeistä. Lähemmäs 40-vuotias mies oksensi metrossa oven eteen ja pyöri hetken siinä lattialla.

Onneksi Mellunmäestä lähti vielä bussi millä pääsin n. kilometrin päähän kotoa. Bussin takaosa oli täynnä nuoria ja eiköhän joku heistä oksentanut sitten penkille ja sitten koko bussi löyhkäsi.



Olisi pitänyt vaan jäädä kotiin niin ei vituttaisi näin paljoa.

Monday, April 8, 2013

Nollatoleranssi

Onko oikein tuomita "rikoksesta", millä ei ole muuta uhria kuin kukkahattutätien mielenrauha? Ei minusta. Tämä nollatoleranssi kannabiksen suhteen on röyhkeää välinpitämättömyyttä. Eikö olisi järkevämpää, jos yksilön oikeudet ja edut olisivat etusijalla.

Kannabiksen käyttäjät ovat kuluttajia ja jos kannabista saisi esimerkiksi Hollannin tyyliin Coffeeshopeista, olisi laatu taattu. Myöskin muiden huumausaineiden tarjoaminen (ja siitä johtuvat kokeilut) vähenisi, kun coffarista saisi vain kannabistuotteita (erilaiset kannabislajit irtomyyntinä, valmiit jointit, hasis, kannabisleivokset jne.) ja tietenkin (alkoholitonta) juotavaa. Kuluttajansuoja edellyttäisi laadunvalvontaa ja tuotteiden laatua koskevan _puolueettoman_ tiedon jakamista. Kilpailu takaisi järkevän hinnan, koska coffareiden hintojen tulisi pysyä katuhintoja alhaisempana. Lailliset coffeeshopit täten vähentäisivät kannabikseen liittyvää rikollisuutta. Coffareissa myös asiakkaiden ikä tulisi tarkistaa ennen myyntiä. Toki aina tulee olemaan idiootteja, jotka hankkivat päihteitä alaikäisille, mutta siitä tulisi rangaista.

Kriminalisointi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin se ratkaisee. Nyt kun kannabis on laitonta se on tavallaan vapaata; kuka vaan voi myydä sitä kenelle tahansa missä tahansa. Kannabiksen kasvattaminen on vielä kaiken lisäksi helppoa ja nopeaa, joten rikollisjärjestöjen on helppoa tehdä sillä rahaa.

Se olisi myös hyvä bisnes valtiolle. Kannabiksen laillinen myynti toisi uusia verovaroja ja rahaahan tämä maa tarvitsee. Elämä kallistuu, koska eduskunnassa tehdään mitä huvittaa, mutta palkat eivät nouse.

Kannabiksen laillistaminen/dekriminalisointi toisi uusia työpaikkoja. Ihan uusia, koska mitään vastaavaa ei ole.

Ei voida sanoa, että Suomeen ei alkoholin lisäksi tarvita muuta päihdevaihtoehtoa. Vielä hullumpia ovat haaveilut päihteettömästä yhteiskunnasta. Viidakkoheimotkin vähän pureskelevat jotain jänniä lehtiä, marjoja tai sieniä.

Jopa veden juomiseen voi kuolla. THC:n yliannostus on oikeastaan inhimillisesti mahdotonta hankkia. (Tämä tietoisku niille, keiden mielestä alkoholia ja kannabista ei tulisi vertailla. Miettikääpä sitä)

Tiivistettynä siis: Humaani, haittojen minimointiin tähtäävä laki olisi paljon järkevämpi idea kuin ongelmia aiheuttava nollatoleranssi.

Tissit kiittää ja kuittaa.

Thursday, March 28, 2013

Alkusanat

Perskännit, huutoa, riitelyä, oksentelua ja muuta metelöintiä. Paljon muuta en muista lapsuuden kesälomareissuista.

Täti joskus sanoi kun olin pieni, että sitten kun oon jotain 15-vuotias niin mä voin sit ryypätä sen kanssa. Ei kiinnostanu. 

Ehkä juuri vanhempieni känniääliöily sai mut pelkäämään kännisiä. Ensimmäisen kerran kun olisin päässyt isoihin bileisiin päätin olla menemättä, koska mua ahdisti kun siellä oli paljon kännipäisiä ihmisiä. Sama kun olisin ekan kerran päässyt kaverin kanssa kahdestaan paikallisille festareille. 

Yläasteaikaiset "parhaat kaverit" toki joskus joi kaljaa ja mä katoin sitten niiden perään kun ne teki kaikkea typerää. Itse olisin mielummin vaan ollut kotona lukemassa tai pelaamassa tietokonepelejä. Koitti ne mutkin saada juomaan ja tupakoimaan, mutta ei vaan kiinnostanu. 17-vuotiaana eräät nettikaverit koittivat kovasti saada mut juomaan bisseä, jättivät jopa pari pulloa mulle. Yksi oli räjähtänyt pakastimeen. 2kk myöhemmin eräissä kotibileissä join toki yhden lonkeron ja ensimmäiset kännit vedin pari kuukautta myöhemmin Tuska open airissa - tai no jos totta puhutaan niin ekat kännit tuli ihan vahingossa joskus 15-vuotiaana kun join pullon simaa mikä olikin alkoholipitoista. 

Kovasti muutenkin on ihmiset aina tuputtanu alkoholia ja nyt kun on jo ollut täysi-ikäinen jonkin aikaa niin aina sitä pitäisi muka olla juomassa.

Ennen kuin muutin Hollantiin join alkoholia joka ilta. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Illassa saattoi mennä viinipullo tai pari viskipaukkua ja joskus vain lasi viiniä. Useammin se viinipullo toki meni yhdessä illassa ja siihen muutama paukku päälle. Kerran oli oikein huono päivä ja join puoli pulloa tequilaa puolen tunnin sisällä. 

Ensimmäisen kerran kokeilin röökiä 19-vuotiaana. 3 päivää polttelin ja sitten lopetin koska tuntui ihan kauhealta. Toki sen askin poltin joskus loppuun. En tiennyt pahemmin mitä eroja eri merkeillä on niin ostin vaan jotain mitä olin nähnyt jonkun muun polttavan. Istanbulin reissun jälkeen kun taas joskus aloitin tupakoimaan aloin polttamaan camelia. Opettelin toki vetämään henkeen vasta sitten kun olin au pairina hollannissa.

Kokeillut muutaman kerran lopettaa taas, mutta ei se onnistu. 

Kannabiksesta ekat muistikuvat on kun eräs ulkomaalainen kaveri kertoi kun oltiin 15-vuotiaita että hän oli kaverinsa kanssa hiisaillut ja nyt kaveri nukkuu sohvalla pistooli vieressä. Kuvankin lähetti oikein. Eräälle poikakaverille suutuin kun hän sanoi kokeilleensa sitä joissain bileissä. Ensimmäisen kerran kun olin tietoisesti pilvipäiden kanssa samoissa bileissä olin erään nettikaverin kavereiden tupareissa. Olin ihan ihmeissäni. Itse join vain omia viinojani. Pikkuhiljaa niitä pilven polttajia vaan alkoi ilmestymään kaveripiiriin, mutta kukaan ei ikinä tuputtanut sitä tai tarjonnut, enkä olisi toki kokeillutkaan. 

Hollannissa asuessani se alkoi tosin kiinnostamaan. Aloin lukemaan aiheesta netissä. Kerran päätin etsiä kylän ainoan coffeeshopin. Ulkopuolelle asti menin, mutta en tohtinut mennä sinne. muutamaa kuukautta myöhemmin, kun olin asunut hollannissa 10kk loukkasin selkäni kun olin ollut au pairina n. 2kk. Söin pari viikkoa ibuprofeiinia, mutta ei se auttanut. Sitten eräänä iltana päätin kokeilla kannabista kun sitä oltiin suositeltu kipuun. 

Oli tuulinen ilta. Olin jo päivällä käynyt etsimässä kivannäköisen coffarin. Töiden jälkeen painelin sitten raitiovaunulla Haagin keskustaan. Jännitti kun en oikein tiennyt että mitä odottaa. The jukebox oli coffarin nimi ja myyjänä oli kaunis kiharatukkainen nainen. Hän hymyili ja oli auttavainen. Ostin gramman Thaita, maksoi 4euroa. Käärimisestä ei tullut oikein mitään eikä se tuntunut oikein missään. Seuraavana iltana kääriminen onnistui _vähän_ paremmin ja tuli mukavan rento olo. Kerran viikossa tuli vähän hiisailtua tai syötyä itsetehtyä kannabiskakkua. Keväällä aloin laiskana ostamaan valmiita jointteja ja viimeiset 4kk kun olin Hollannissa poltin oikeastaan joka päivä. Arkisin toki vain illalla kun oli duunit ohi, mutta viikonloppuna livahdin aamulla jo ulos hiisailemaan ja nautin ihanasta säästä.

Nukuin paremmin kuin ikinä ennen, selkä tuntui paremmalta, laihduin, jaksoin tehdä duunia paremmin, masennus ja stressi lieveni ja oli kivaa. 

Päätin kumminkin tulla takaisin Suomeen ja lopettaa hiisailun seinään. 

Mutta en halua juoda alkoholia enää. Moni muu ei halua juoda alkoholia. Joillekkin kannabis sopii paremmin kuin viinan kanssa läträäminen ja kannabiksen laittomuus aiheuttaa monille ongelmia. Kannabiksen käyttäminen ei tarkoita, että käyttäisi muitakin huumeita. Minulle on tarjottu muutakin, mutta olen kieltäytynyt.

Nyt olen sitä mieltä, että kannabis tulisi dekriminalisoida (tai laillistaa).